Skeittauksen kuvaaminen

shutterstock_259217189

Skeittaus on vauhdikas laji, jossa sattuu ja tapahtuu. Monet nuoret harrastavat skeittauksen kuvaamista niin tavallisilla kameroilla kuin videokameroillakin. Upeat temput yritetään saada ikuistettua. Skeittauksen kuvaus on kuitenkin paljon haastavampaa kuin luullaan.

Suomen tunnetuin skeittikuvaaja on Arto Ekman, joka päätyi hommaan oman harrastuksen kautta. Hänen kuviaan on ollut alan lehdissä aina ulkomaita myöten. Lisäksi niitä on julkaistu vaatteissa, julisteissa ja levynkansissa.

Monesti omaa harrastusta aletaan ensin videokuvaamaan, josta siirrytään hiljalleen valokuviin. Usein se jää pelkäksi kaveriporukan kesken jaettavaksi hauskanpidoksi harrastuksen lomassa, mutta jotkut löytävät skeittikuvauksesta myös ammatin. Alalta voi olla kuitenkin vaikea löytää töitä.

Skeittikuvaajan täytyy tuntea laji

Skeittaus on melko kaukana muusta urheilusta, joten skeittikuvia tilattaessa ei voida pyytää ketä tahansa kuvaajaa ottamaan kuvia. Kuvaajan täytyy olla kiinnostunut lajista, mielellään jopa itse harrastaa sitä. Kun temput tuntee, osaa kuvan ottamisen ajankohdan ennakoida paremmin. Myös kuvakulma on tärkeä skeittitemppujen ikuistamisessa.

Useimmat skeittikuvaajat ovat itsekin lajin harrastajia, jotka hallitsevat temput ja tietävät kaiken skeittauksesta. Kuvaaminen heiltä käy kuin luonnostaan. Skeittikuvauksen alalta on kuitenkin hankala saada töitä, joten suurin osa joutuu tekemään muutakin kuin pelkkää skeittauksen kuvaamista. Skeittikuvissa on tärkeää, että sekä laudan asento että skeittari näkyvät juuri oikeasta kulmasta.